22.8.2014

Laihdutuskuuria, treenaamista ja pissatulehduksia

Viljolla siis uusi pissatulehdus. Pissaaminen lisääntyi sen verran,että kiikutin heti näytteen ja saatiin meijän luotto ellille aika. Itse pippelissäkin oli tulehdukseen viittaavia muutoksia ja pissa oli täynnä sakkaa eli ab-kuuri tuli. Ruokintaa olemme siten muuttaneet,että Viljon ruokavaliossa on vähempi nautaa ja sikaa. Muutoin mennään hyvin monipuolisesti. Ruuan jämät, laktoostiton viili, kävyt, heinät ja poron kakka. Siinäpä ne Viljon herkut ;)

Raisa tervehtynyt hienosti sterkasta. Mitään ongelmia ei ole tullut ja ekaa kertaa päästiin vasta kesän lopulla uimaan. Tässä muutama kuva miten Raisa nautti uimisesta. Olisittepa vaan nähneet miten kiireellä Raisa loiskahti veteen.









Sorsametän alotuksessa käytiin Raisan kanssa, mutta saaliit jäi vähäiseksi. Raisa kuitenkin molski veessä useaan otteeseen ja käveltiin pitkin rämeikköä. Kylläpä on ollut väsynyt Nakki. Kunto kuitenkin hieman rapistunut sterkan jälkeen, kun liikkuminen rajoitetumpaa.

Raisalle ollaan myös etsitty ruokaan jotakin kuidun lähdettä, kun näyttää ikävästi siltä ettei sille sovi viljat ollenkaan. Tattari nyt kokeilussa eikä siitä ole kynsinyt itseään verille.





Viime postauksen jälkeen on tosiaan tullut Raisalle uusi panta ja DG outdoor softshell takki. Panta on hieman kärsinyt, kun Viljon mielestä siitä on kiva repiä. Joten hyllytämme tän ihanuuden jotta se kestäisi pikkasen pitempään.
Softshell takki on todella hyvä, pitää sateen poissa, vatsan alla, kun on ohut kangas niin sieltä kosteus pääsee, mutta ei pahasti. Kuivattavaa on vähemmän ja Raisakin tykkää vesisateessa kirmata. Kokeilihan tuo heti sitä vattupuskassa miten kestää ja hyvin kestää. Se onkin kuukauden jälkeen sen näkönen, tuo takki, että se pitää pestä. Ei haittaa menohaluja ;)





Viljo pieni painaa varmaan jo lähemmäs 13kg. Hui! Saas nähä miten iso pojasta tulee, kun nyt on jo aika kookas. Viljon hampaat vaihtu hyvin ja purenta ok.Ehkä himppasen etupurentainen, mutta varmasti vielä tasaantuu kasvaessa. Tai sitten minä olen erittäin tarkka :D Toinen pallero on edelleen teillä tietymättömillä eikä sitä edes Ell löydä. Harmi juttu, kun pojalla ei nuo raamit ole kovinkaan pahan näköset:




Agility jatkuu meillä ja Viljo suorittaa jo lyhyttä sarjaa. Viime kertä meni ihan häneksi, kun en vaan kerinnyt juoksuttaa ylimäärästä virtaa pois. Viljo siis juoksi rataa päästä päähän ja kuulo heikentyi hetkellisesti. Mutta opinpaha jotain. Elä enään ikinä vie koiraa täydessä energia latauksessa mihinkään. Minä reenaan itseäni siihen,että ohjaan Viljoa esteille, en esteellä. Vauhtia on niin paljon,että opetetaan Viljolle esteiden nimet ja ohjaan sinne suuntaan. Oppimiskyky on erittäin hyvä ja nopea oppimaan on, joten sen suhteen mitään ongelmaa tuskin tulee. Ehkä voi tulla jos murkkuikä iskee rytinällä päälle, mutta pohjat on valmiina :) 





Mäyräkoirakin taipuu moneksi ;)




Kaverit





Raisan laihis jatkuu. Kävimmä luolatreeneissä, jossa todettiin,että painoa vielä alemmas niin koira pääsee liikkumaan niinkuin itse haluaa. Raisa ei ole liian iso luolaan, mutta Raisalla on oma tapa liikkua keinoluolassa. Eikä ne ylimääräiset kilot ole muutenkaan terveelliset, joten tässä on ollut melekosta säätämistä tuon ruuan kanssa. Nooh....nyt alakaa vatsan seutu nousta, kun ruokaa tiputettiin karusti 20g pois. Raisa, kun syö pelekkää raakaa niin ruokamäärä on vaan 130g/vrk. Sterkkaus vielä tekee sen,että lihoo heleposti tai sanotaanko,että tekee koirasta vähän laiskan hivakan :) Sillä Raisan vetämisinto on loppunut....Riistaviettiin se ei ole vaikuttanut eikä muuhunkaan. Neiti nimittäin lähti saaliin hajujen perään eräs päivä ja viipyi vaatimattomalla retkellää puolisen tuntia. Tuli niin ryvettyneen näkönen koira,että miettiä saa missä lie rypeny ja mitä ajanu. Arvotukseksi jääneen.

2 kommenttia:

  1. Ihania kesärieha-kuvia taas :)
    Minkä kokoinen toi Raisan paita on? Onko siinä mallissa kaulus riittävän väljä, ettei ahdista? Ostin samasta paikasta joskus sen lämpöpaidan, joka oli muuten ihana, mutta kaulus kuristi. Palauttaminen tuonne kauppaan on tuskallista, joten en viitsi enää tehdä hutiostoja...

    Minkä kokoinen Raisa muuten on? Epäilen, että Arttu-Ahmatti (ja välillä huippunirsoilija) ei pärjäilisi alle 300 g päiväruualla ;)

    Iloista syksyä ja harrastuksia sen myötä teille =D

    VastaaPoista
  2. Raisan paita on kokoa M1 ja se on Raisalle hieman väljä, kun laihtunut, mutta ei niin,että se haittaisi ollenkaan. Vatsan alta voi vähä kursia kasaan, kun paino vielä putoaa. On ainaki Raisalle kaulus sopivan väljä :) Panta mahtuu siellä piilossa olemaan vielä, lenkkeillessä, kun tahtoo sinne mennä.

    Elmerihän söi pallillisena tuota määriä, mutta Raisa on pärjänny aina alle 200g. Tokihan Raisa on sutjakkaassa kunnossa himpan alle 9kg. Nyt kun sterkattu niin laiskistunut liikkuessa hivenen niin heti näkyy kyllä. Ulkona metässä vauhtia löytyy, mutta kyllä me sielläkin yritetään aktivoida juoksemaan enempi ettei kunto rapistu. Viljohan juoksuttaa välillä Raisaa, kun Viljo saa Raisan pallon ;) Toiset aattelisi,että me raukkaa kidutetaan, mutta Raisa tykkää juosta ja yrittää ottaa palloa Viljolta. Niillä on niin omat juttusa,että hyvä vaan, kun toinen aktivoi toista.

    VastaaPoista