26.6.2013

Diagnoosi tuli....

Elliin mentäessä Elmeri oli kauheen tohkeissaan uuesta paikasta  ja hajuista. Siinä koita pittää koira paikallaan ettei mee jalaka illan päälle jäykäksi taas....Sanoinki avolle,että ei näytä paljon kipeeltä koira, kun vetää joka paikkaa. Kiva, kun koira ei pelkää paljoa vaan haluaa tutkia paikkoja. Lattia oli outo ja sitä piti hetki pelätä.

Elmeri tutkittiin pöydällä, jolloin ilmeni liikerajottuneisuutta tajajaloissa, enemmän oikealla puolella. Se joka on ollut kipeä, lysähtänyt alta. Kipuilua ei näyttänyt, mutta oireitten perusteella ja käytösmuutosten vuoksi koira kuvattiin melekeinpä kokonaan. Ainostaan pää ja etujalat ei ollu kuvauskohteena.

Kuvista selvisi outojakin asioita, mutta varmaksi tuli se,että Elmerillä on oikeassa takajalassa alkava nivelrikko. Selän kalkkeumia näytti olevan enemmän, kun aikoinaan kuvissa. Yksi nikamaväli oli täysin kalkkeutunut, muuta oli vaan hieman kalkkeutuneet. Hännän juuren nikama oli epänormaali, lyhistynyt jotenki kasaan. Siellä on vaan enää ääreishermostoja, joten ei vaikuta jalan pettämisiin jne. Ainostaan häntään ja sen juuren tuntemuksiin. Oikean jalan ns. reisiluu (en tiiä miksi sitä koiralla nyt kutsutaan, joten olkoon tuo. Sen jokainen ymmärtää) oli toiselta puolelta normaali, mutta toinen laita suttuinen niinkuin pyyhekumilla pyyhitty. Tästä Ell sanoi,että kipu voi aiheuttaa tuollaisen muutoksen alueelle, joka sitten näkyy tuollasena suttuna rtg-kuvissa. Eli kipuja siis on, ainaki oikeassa jalassa.

Hännän tyvestä sanoi sen,että se voi olla todella kipeä jos painaa hermoja. Mutta normaali se nikama ei ole, ei edes sinne suuntaan. Häntäkin voi olla todella kipeä jopa kosketuksesta, joten häntä pidetään rauhassa jos siellä tuntuu kipua olevan. Syystä Ell arvioi synnynäistä vikaa, mutta hänkään ei osannut tarkempaa syytä kertoa. Outoa se joka tapauksessa on.

Vasemmassa lonkassa oli myös vähäisemmässä määrissä muutoksia, mutta Ell ei vielä todennut sitä nivelrikoksi. Jotakin muutaki se voi olla. Ainostaan tulevaisuudessa, kun otetaan kuvia tiedetään tilanne paremmin.

Arvailujahan nuo ovat, mutta kivut lonkan alueella, lyhistymiset, äkäinen käytös kielii hyvin vahvasti kivuista. Elmeri on siis yhdistänyt epämielyttävän olon ja kivut vieraisiin ja tuttuihin ihmisiin ajan kanssa. Sitä se Ell painottikin,että aina, kun koiran käytös muuttuu on syytä epäillä ensisijaisesti kipua koirassa. Koska normaalia ei ole murista ja olla vihamielinen tuttuja kohtaan eikä näykkiä vieraita. Vieraita koira haluaa haistella, mutta näyttäs siltä,että pystyyn hyppääminen tuotta kivun tunnetta.

Meillähän tehtiin töitä,että koira suvaitsee vieraan kosketuksen eikä hauku niitä. Viime syksyyn asti saatiin tilanne sellaseksi,että Elmeri söi vieraan kädestä. Aina Elmeri on kuitenkin hyväksynyt vieraan sisälle, mutta nyt kevään aikana koira on selvästi ollu toista mieltä asioista.

Nyt siis on tilanne se,että Elmeri syö kipulääkettä kaksi viikkoa,jonka jälkeen aloitetaan Cartrophen-pistokset 1krt/vko. Katsotaan auttaako ja jos ei auta niin sitten poika syö kipulääkettä loppu elämän.
Tässä tietenki tulee heti mieleen,että kestääkö vatsa sitä. Mene ja tiedä...Yleensä ab-kuurit on kestäny hyvin, mutta vaikea sanoa sitten kipulääkkeestä pitkässä juoksussa.

Se mitä haetaan on mahdollisemman kivuton elämä Elmerillä. Ei ole mukavaa katsoa koiran ahdistunutta ilmettä ja nähdä, kun toinen ei nauti elämästä.

Alla kuvia,kun käytiin joku aika sitten järvellä.










3 kommenttia:

  1. Voi kun aina riipaisee lukea, että toisella on kipuja...onneksi nyt kuitenkin tiedätte mistä ne kivut johtuvat, vaikkei syytä vielä tietäisikään (tai saisikaan tietää lopullista totuutta) ja asialle voi tehdä jotakin. Toivottavasti pistokset auttavat! Onko tuohon olemassa mitään kuntoutusmuotoa, esim. uimista tai fysioterapiaa? Vesihän on elementtinä lempeä kun kannattelee koiraa. Onko Elmerillä nyt jotakin liikuntarajoitteita lenkkeilyn suhteen?

    Toivomme kaikkea hyvää, ja pidämme kovasti peukkuja!

    VastaaPoista
  2. Me lähetetään teille valtavasti tsemppiä ja voimia!<3
    Auttaisiko lääkekuurin kestämiseen esimerkiksi joku maitohappobakteeri? Meillä on sellainen ollut käytössä, jos Mirkulle on jouduttu käyttämään lääkkeitä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Lenkkeily on nyt toistaseksi rauhallista hihnakävelyä. Uiminen on ok ja fysioterapiaa osa antaa. Akupunktiostakin jotkut ovat löytäneet avun. Lihakset on Elmerillä ok,joten sinne asti ei ole kivut vielä kramppeja sun muuta aiheuttanu. Mikä helposti voi tulla, kun koira tarpeeksi kauan kinkkasee ja käyttää aktiivisemmin vaan toista puolta. Maitohappobakteerina olen käyttäny biobakia, joten sitä varmaan kokeilen antaa jos vatsa menee kuralle tai tulee närästystä tms. Nyt siis osaamme varoa vieraiden kanssa ja kaikki tilanteet missä koira voi kipuila minimoidaan. Vieraiden kanssa Elmeri menee ihan hömelöksi, hyppii paljon ja haukkuu niitä,joten koira on joko hihnassa tai toisessa huoneessa portin takana, kunnes rauhottuu. Kivun yhdistäminen vieraisiin pitää saada pois,jotta voidaan alakaa kouluttamaan koiraa uudelleen tilanteisiin.

    VastaaPoista